Ajankohtaista Historian, tämän hetken ja tulevaisuuden tarkastelua

Lappia ei aiota puolustaa - miehitysprofetiat toteutuvat

Venäjän miehittämä alue tulevan sodan aikana.
Venäjän miehittämä alue tulevan sodan aikana.

Eräs suomalainen upseeri on todennut, että Lapin osalta Suomessa on sotilaallinen tyhjiö: "Puolustusvoimien alasajon myötä alueelliset merkitykset korostuvat. Puolustusvoimien pääesikunnassa on olemassa päivitetty suunnitelma Suomen katkaisemiseksi Oulun korkeudelta. Koko Suomea on jo nykyisellään mahdotonta puolustaa. Lappia ei kyetä - eikä aiota - puolustaa." (Verkkomedia/Riikka Söyring 11.2.2012).

Upseerin hätkähdyttävän suorat sanat käyvät yksiin jo vuosia sitten eri ihmisten saamien näkyjen ja profetioiden kanssa. Kokosin näitä sanomia sivuilleni 13.1.2008 ( http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/sivu10.htm ). 

Tässä niistä muutamia.

Petrus48 1980-luvun alussa:

Näin joskus 1980-luvun alussa unen, jossa Suomi hiljaisesti myöntyen antoi pohjoisosan ja osan Itä-Suomea Venäjälle hyökkäysväyläksi Ruotsiin ja Norjaan. Näin sitten Venäjä valloitti Ruotsin lähes kokonaan ja Pohjois-Norjan. Ja tässä unessa Venäjä antoi Suomelle myönnytykseksi, kun Suomi ei aktiivisesti vastustanut Venäjän operaatiota, Karjalan kannaksen ja osan Vienan Karjalaa. Raja vedettiin siinä unessa suunnilleen Oulusta Äänisjärveen ja siitä sitten Syväriä myöten Laatokkaan, ja Karjalan kannas saatiin aina Rajajokeen saakka. 

Juha Gabel marras-joulukuun vaihteessa 2007:

Venäjä tulee miehittämään Suomen. Linja Kajaani-Haaparanta tulee olemaan etelärajana miehitykselle. Yritin saada aikaa, koska tämä tapahtuu. Sitä en saanut. Minua muistutettiin ainoastaan siitä, paljonko on omia elinvuosiani jäljellä. Tulen näkemään elinaikanani joukkojen poisvetäytymisen. Venäläiset sotilaat eivät saa kajota Suomen kansaan eivätkä saa turmella öljyä eikä viiniä. Herra tulee suojelemaan Suomen kansan, ettei vihollinen saa kohdella heitä huonosti.

UusPetrus 29.8.2007 sekä kaksi muuta henkilöä:

Otin puheeksi parin vuoden takaisen uskonsisareni profetian, jonka oli saanut joku muu henkilö. Sekin oli ainakin 10 vuotta sitten saatu Herralta. Kerroin kuinka vähän naureskelin sisarelle, kun hän näytti Suomen kartan, johon hän oli piirtänyt profetian mukaisen uuden halkaistun Suomen rajalinjan.

Muistaakseni linja alkoi alhaalta Kotkan tienoilta, ja jatkui suorana linjana ylös aina Mikkelin ja Mikkelin maalaiskunnan välistä, ja siinä kohdassa linjaan tuli pieni kulma, josta se jatkui aina ylös saakka Oulun itäpuolelta ja yläpuolelta mereen. Kaikki itäpuolelle jäänyt osa tulisi miehitettyä, eli käytännössä katsoen menettäisimme koko Lapin.

Erkki Kauppinen kesäkuussa 1999:

Katselin maapalloa ylhäältä ja näin, kuinka punainen väri peitti Venäjän, Baltian maat ja Suomen linjalle Kotka - Kemi asti. Kotka - Kemi -linjan länsipuoli oli valkoinen (= n.1/3 Suomesta). Punaista oli myös Pohjois-Ruotsi ja Pohjois-Norja.

Moshe Zew yli 20 vuotta sitten:

Tulin ulos asunnostamme, jonka pihalla oli iso kuusi. Siihen kuuseen tuli valkoinen Suomen kartta, joka jostakin Oulun seudulta ylöspäin muuttui punaiseksi.

Tukholman profeetta 28.5.1984:

Sen jälkeen Venäjän sotilaalle annetaan ikään kuin mittanuora. Se annetaan sen vasempaan käteen, sillä oikeassa on Suomen lippu. Venäjän sotilas saa käskyn kulkea määrätty matka ja merkitä mittanuoralla askelien pituudet. Joka kerta kun se astuu askeleen, täytyy nämä askeleet kirjoittaa ylös päiväkirjaan. Kun se tulee siihen paikkaan mihin se on määrätty ja mihin sen on lupa tulla, niin siihen pitää pysähtyä ja siihen se pystyttää paalun merkiksi, että tähän asti on tultu. Se on Kymijoen ranta.

Siitä Venäjän sotilaalle annetaan suora tie nousta pohjoiseen. Venäjän sotilas kävelee reippaasti Kuopioon, ja siitä Ouluun, ja siitä Kemiin, ja Tornioon jokivartta ylös edelleen. Sille sanotaan: "Tähän sinä rakennat leirin" ja Venäjän sotilaalle annetaan paljon piikkilankaa ja rakennustarvikkeita, jotta se rakentaa siihen leirin. Jos kartalta katsotaan, niin se on noin kolmestakymmenestä viiteenkymmeneen kilometriä Pellon pohjoispuolella. 

Jukka T. Nieminen marraskuu 1983:

Venäjä tulee vaatimaan aluksi koko maatamme, mutta sitä ei Jumala salli. Valtioiden välisissä neuvotteluissa maamme pakotetaan luovuttamaan suuri osa Lappia.

Niilo Yli-Vainio yli-vainiolaisen herätyksen aikana 1977-1981:

Voi Suomi rukka, minä aina sanon etten voi kaikkea kertoa, Kekkoselle jo kirjoitin kirjeen ja sille kerroin mitä tiedän: että Suomi siltä kohtaa kuin kerroin ja mihin kotona nuppineuloilla karttaan merkkasin, tullaan vinosti leikkaamaan halki, idästä alempaa ja ylös pohjoisemmas poikki vinosti ja antamaan pois se ylempi osa.

- - - - - - -

Näitä ennakkosanomia on vuosien ajan pilkattu ja niille on naureskeltu. Kun Suomen puolustusvoimia ajetaan nyt alas ja upseerinkin mukaan Lappia ei edes aiota puolustaa, pidän hyvin todennäköisenä, että uskovien saamat Jumalalta tulleet varoitukset toteutuvat ja Venäjä tulee miehittämään Itä- ja Pohjois-Suomen seuraavan kansainvälisen sodan aikana tai vähää sitä ennen.

Uskon kuitenkin siihen, että tämä miehitys loppuu aikanaan ja venäläiset poistuvat jossain vaiheessa Suomesta.

Uskon myös siihen, kuten Petrus48 näki unessaan, että näiden vaiheiden aikana tai niiden jälkeen Suomi tulee saamaan takaisin Karjalan sekä myös Aunuksen ja osia Vienan Karjalastakin.

Eli loppujen lopuksi Suomen käy hyvin, mutta sitä ennen on hyvin vaikeita aikoja. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Olipahan taas kerran kirjoitus! "Eräs suomalainen upseeri"?

Käyttäjän joukopiho kuva

Pekka Lukkala

Luotan Riikka Söyringin välittämään infoon.

Upseeri ei tietenkään voi sanoa sanottavaansa omalla nimellään.

Käyttäjän jooel kuva

Olet ollut kansanedustajaehdokkaana. Jos pääsisit kansanedustajaksi, politisoisitko yleisesti kuulemiesi profetioiden pohjalta?

Käyttäjän joukopiho kuva

Kyllä, siinä mielessä, että otan profeetalliset sanomat huomioon ajattelussani ja yhdistän ne muihin tietoihin.

Käyttäjän jooel kuva

no further questions, your honor

Käyttäjän hanante kuva

vuoden 84-89 aikana kuulin monelaista asiaa ja monelaista profetiaa. Noita samoja karttoja oli löytynyt unissa, niitä oli tullu profetioissa, niitä löytyi tuohenkäppyröistä ja vaikka mistä. Saarnoissa saarnattiin parhaillan kuinka Haminan kaduilla marssii venäläisten saappaat. Ajat on umpeutuneet, mutta uudet profeetat jakaa samaa sanomaa toisella tavalla höystettynä, Miksi?

Käyttäjän joukopiho kuva

Hannu Kärkkäinen

Siksi, että aika ei ole vielä tullut, mutta se tulee.

On useinkin niin, että sanoman ja sen toteutumisen välillä voi olla pitkäkin aika.

Mutta ihmiset ovat kärsimättömiä ja alkavat kysellä piankin, eikö se profetia jo toteudu, taisi olla väärä sanoma.

Kyllä 1980-luvulla kuulemasi profetiat, mikäli ne liittyvät tulevaan Venäjän Suomen miehitykseen, toteutuvat aikanaan.

Nyt on ollut vain erikoista havaita, että itärajalla ei ole enää maamiinoja ja Kontionlahdella oleva Pohjois-Karjalan prikaati lakkautetaan sekä tuo erään upseerin suora toteamus, että Oulusta ylöspäin (monissa sanomissa mainitaan nimenomaan Oulu) Suomea ei aiotakaan puolustaa, koska siihen ei ole resursseja, niin kaikki tämä käy yhteen sen kanssa, että Suomi on jo ikään kuin etukäteen valmistautunut siihen, että Kolmannessa maailmansodassa Suomi antaa Venäjän miehittää Itä- ja Pohjois-Suomen, kun Venäjä pyytää sitä oman turvallisuutensa takia.

Eli käy juuri niin kuin pilkatut profeetat ovat sanoneet jo kauan sitten.

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

Kontiolahden sulkemisen jälkeen laajalla alueella Itä-Suomen suhteen lähin varuskunta tulee olemaan Sortavala.

Käyttäjän Koikkalainen kuva

Älä sinäkään Jouko kaikkea usko!

Käyttäjän joukopiho kuva

Kai Koikkalainen

En usko kaikkea.

Mutta en halua on kyynikko, joka ei usko mitään.

Lapin Jääkäriprikaati, Kainuun Prikaati, Lapin Lennosto?

Kaikkien valmiusprikaatien toiminta?

Käyttäjän mymmelintytar kuva

Kun luin kirjoitustasi ja näitä profetioita, minulle tuli mieleen Jeremia ja hänen profetiansa. Jeremiahan joutui moniin kärsimyksiin sen sanoman tähden, jota Jumala tahtoi hänen julistavan.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Jeremian_kirja#Jeremian_profetiat

http://www.liisijokiranta.fi/avaimiaosio/ohjradiossa_24.htm

En tiedä oletko tämän lukenut. Pasi Turunen kirjoitti myös tästä samasta aiheesta blogin 7.12.2011. Hän toi siinä mm. Viktor Klemenkon pojan saaman uninäyn.

Siinä Aban unessa oli mm. tällainen kohta:"Suomalaiset on kovia jätkiä. Niitä ei ollut kuin kaksikymmentä ja norjalaisia kymmenen (miljoonaa) tuhatta."

Kuka vielä uskoo profetioihin Suomen miehityksestä? - Venäjän salaiset suunnitelmat ja Suomi.

http://www.patmos.fi/blogi/?entityId=220

Käyttäjän joukopiho kuva

Kaarina P.

Profeetta Jeremia on paras vertailukohta historiasta. Jeremia varoitti Juudean kansaa ja johtajia Jumalan rangaistuksesta Babylonin taholta, jos ei syntielämästä luovuta. Jeremiaa ei uskottu, vaan häntä pilkattiin ja vainottiin.

Kävi kuitenkin juuri niin kuin ivattu Jeremia oli sanonut. Babylon tuli ja valloitti Juudean ja Jerusalemin ja vei suurimman osaa kansaa pakkovankeuteen Babyloniin 70 vuodeksi.

Näin käy myös Suomessa. Pilkatut sanomat toteutuvat aikanaan. Osa suomalaisista viedään Venäjälle vankeuteen. Mutta myöhemmin vapaus koittaa heille ja koko Suomelle.

En ollut lukenut ennen Pasi Turusen kirjoitusta, mutta kävin tutustumassa siihen nyt. Minulla on Viktor Klimenkon pojan uninäky ollut jo muutamia vuosia Profetioita-sivuillani.

Käyttäjän mymmelintytar kuva

Aivan

Olen sen Klimenkon pojan uninäyn käynyt lukemassa myös sivustoiltasi.

Käyttäjän mattieino kuva

Kylla koko Euroopan Homo - Paakaupunki - Helsinkikin tulee saamaan

osansa Jumalamme kirouksista promiskuiteetin riivaamaa maatamme kohtaan !

Sodomistis-Homoseksuaaliset Sodoma ja Gomorra kokivat tuhonsa seimis -

vulkaanisessa luonnonmullistuksessa ! Kun olen kuvaillut tulevaa Suur -

Helsingin alueen tuhoa , on minulle ilkuttu , ettei Suomessa maa jarise .

No mutta tulee kolmas maailmansota ja suurvalloilla on tuhansittain

raskaita lampoydinrajahteita !

Suur - Helsingin polttaa tuleksi , tuhkaksi ja mustiksi kiviraunioiksi

noin 5 Megatonnin vetypommi !

Höyrypääksikin voisi nimetä?

Käyttäjän Koikkalainen kuva

Kai te nyt edes muutatte pois suomesta ennen venäjän miehitystä?

Vai ettekö itsekään ihan niin paljoa noihin usko, että tekisitte jotain konkreettista asian eteen?

-sama kun Pihon turvapaikat.

Käyttäjän joukopiho kuva

Kai Koikkalainen

Suomessa tarvitaan uskovia ja profeettoja myös vaikeina aikoina.
Jumala pitää meistä huolen.

Taidanpa luulla jos Venäjä valtaisi Lapin niin olisimme onnellisempia täällä. Helsinkikeskeisyys ja femakkoakateeminen valta tappavat varmasti enemmän lappilaisia tänäpäivänä kun venäläiset koskaan tulevaisuudessa.

Ne, jotka eivät sapelia jaksa heiluttaa, heiluttamisesta eniten uhoaavat.
Pidäpä Sinäkin, sapelinheiluttaja profeetta Piho pienenpää ääntä.

Käyttäjän joukopiho kuva

Markku Talikka

Missä vaiheessa minä olen heiluttanut sapelia?

Olen vain kertonut, että profeettojen mukaan Venäjä tulee heiluttamaan sapelia Suomen suuntaan. Ja olen kertonut, että erään upseerin mukaan Suomi ei aiokaan puolustaa Lappia.

Missä ihmeessä sinä näet, että minä heiluttelisin sapelia?

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

Tässä linkki Joukon mainitsemaan Riikka Söyringin artikkeliin, vrt.

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=2565

Käyttäjän joukopiho kuva

Jouni Suonsivu

Kiitos linkistä!

Ajattelin, että maininta lähteestä riittää, mutta onhan suora lähdelinkki toki aina parempi.

Mitenkäs olet henk.tasolla ajatellut Lappia puolustaa, vai oletko siinä porukassa, joka harrastaa Ruotsiin matkailua, koska se avartaa.
Ruotsissa ei Sinunkaan tarvitse sapelia heilutella, tiedäthän sen, vaan uhosi on Sinun omaisuuttasi.

Käyttäjän joukopiho kuva

Markku Talikka

En aio muuttaa Ruotsiin.

Olen sitä mieltä, että kun Jumala on näin säätänyt, niin on parempi, että Suomi tyytyy kohtaloonsa, koska se kuitenkin muuttuu paremmaksi myöhemmin.

Eli en heiluttele sapelia, kuten sinä kirjoitat väärin koko ajan, vaan olen sitä mieltä, että on parempi, että Suomi ei lähde tällä kertaa sotimaan Venäjää vastaan, kun se pyytää joukoilleen kauttakulkuoikeutta Itä-Suomen läpi kohti Pohjois-Suomea.

Suomen hallituksen on parempi suostua venäläisten pyyntöön. Jos ei suostuta, seurauksena on kymmenien tuhansien suomalaisten turha kuolema. Ydinvalta Venäjä tulee ja murskaa Suomen joka tapauksessa. Talvisodan ihme ei ole enää mahdollinen.

Profeetallisten sanomien mukaan Suomen poliittinen johto tulee tässä tulevassa vaikeassa tilanteessa toimimaan juuri niin kuin kirjoitin eli Venäjän armeijalle annetaan oikeus Itä- ja Pohjois-Suomen sotilaalliseen hallintaan.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva

Jouko Piho, uskotko, että Venäjän miehittämältä Suomen alueelta siirretään asukkaat Venäjälle?
Luin 1990-luvun alussa kirjan, jossa viitattiin myös tähän mahdollisuuteen.
Kirja oli julkaistu muistaakseni 1970-alussa. Profeetallinen ennustus, jossa koko Suomen väestö pakkosiirrettiin Venäjälle.

Käyttäjän joukopiho kuva

Markku Perttula

Kuten jo edellä kirjoitin, niin pidän mahdollisena sitä, että Venäjän tulevan Suomen osittaismiehityksen aikana joitakin suomalaisia siirretään pakkokeinoin Venäjälle. Eli vahvistan tältä osin aiemmat sanomat.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva

Venäjä on siirtänyt kolme uutta prikaatia itärajallemme.
Kts.Suomen Nra(news),Runo Kurko.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva

Bilderbergit ovat päättäneet tästä(sodasta) jo etukäteen.

Käyttäjän joukopiho kuva

Näin on.

Kaikki on jo etukäteen suunniteltua ja Suomen johto on siinä mukana.

Asioista ei vain puhuta julkisesti.

Käyttäjän kuoppari kuva

Pitääkö niitä profetioita tehdä puolivuosistaa aikaisemmin ja vielä aikana jolloin ei edes Venäjä-nimistä valtiota ollut olemassa? Kai se ois niissä profetioissa hyvä kertoa että tämä sitte tapahtuu vasta vuosikymmenien päästä ja uhkaavan valtionkin nimi kerkiää vaihtumaan.

Käyttäjän mattieino kuva

Matti Keranen asuu kesat Sallassa ja talvet Varsovassa .

En tule muuttamaan asuinpaikkojani toisiksi - kavi miten kavi !

En aio muuttaa tata kaytantoani ainakaan lahivuosina , ellei

sitten taloudelliset syyt siihen pakoita .

Sallasta on 18 km Venajan rajalle Kelloselan rajanylitysasemalle .

Varsovasta on vajaat 200 km Terespoliin , joka on Valkovenajan

lansirajan lahin rajanylityspaikka .

Valkovenajahan on nykyaan kaytannossa sotilaallisesti ,

ulkopoliittisesti ja rajanvartioinniltaan taysin Moskovan vasallivaltio

.

Ja Ukraina on luisumassa samaan asemaan . NATO ja EU saavat syyttaa

omaa heikkouttaan ja tyhmyyttaan tasta asiaintilasta !

Suomi luisuu samaiseen " Itaisen Hamaran Vyohykkeeseen " nykyisen

" Siilinajarven Neron " ja " Ajatusten Vantaanjoen " Jyrki Kataisen

johdolla !

"Eräs suomalainen" pelottelee yökaudet - milloin "homoilla", milloin "miehityksellä".

Typerän sairaita syytöksiä.

Unen puutteen on todettu olevan epäterveellistä.

Piho on ollut pyrkiytymässä viimeisten parin vuoden aikana 3-4 puolueeseen ehdokkaaksi.

Ei ihme, että mihinkään ei ole kelpuutettu.

Käyttäjän joukopiho kuva

Tuomo Kankkunen

Minä, se "eräs suomalainen", en pelottelee ketään.

Tuon esiin tosiasioita. Jos ne ovat pelottavia, niin sitten ovat. Joskus ihmisten on hyvä pelätäkin jotakin eikä aina vain panna päätään piiloon kuin arka jänis tunnustamatta todellisia ja reaalisia uhkia.

Minulla ei ole kyse unen puutteesta, kuten Kankkunen vihjailee. Kyse on vain siitä, että minulla on eläkkeellä olevana ihmisenä erilainen mahdollisuus kirjoittaa vähän myöhemminkin kuin silloin kun olin työelämässä. Silloin piti herätä jo siinä kuuden tai viimeistään seitsemän aikoihin aamulla. Nykyään minä nukun niihin aikoihin ja herään myöhemmin eli minä kuulun "myöhäisempiin heränneisiin" (tämän lohkaisun ymmärtävät vain Suomen kirkkohistoriaa tuntevat ihmiset).

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva

Minusta sinä Kankkunen itse elät unenpöpperössä. Suomen valtamedia vaikenee lähes tyystin todella tärkeistä asioista.
Siitäkin, että Lähi-Idässä puhkeava suursota vaikuttaa välittömästi Suomen ja Venäjän sotilassuhteisiin.

Käyttäjän mattieino kuva

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=2565

Suomalaisupseeri kommentoi: "Lappia ei aiota puolustaa"

Suomalaisen upseerikunnan jäsen kommentoi lähdesuojan turvin Cold Response 2012-sotaharjoitusta toteamalla "kysymyksen olevan pohjoisen alueen luonnovarojen uusjakoon liittyvästä näytösluonteisesta viestinnästä. Kanada on ottanut viime vuosina merkittävän roolin uusine vaatimuksineen. Asiaa ei ole juurikaan Suomen mediassa avattu."

Upseeri totesi myös Suomen kohdalla olevan tyhjiön Lapin osalta: "Puolustusvoimien alasajon myötä alueelliset merkitykset korostuvat. Puolustusvoimien pääesikunnassa on olemassa päivitetty suunnitelma Suomen katkaisemiseksi Oulun korkeudelta. Koko Suomea on jo nykyisellään mahdotonta puolustaa. Lappia ei kyetä - eikä aiota - puolustaa." 

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=2565

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja