Ajankohtaista Historian, tämän hetken ja tulevaisuuden tarkastelua

Aktivisteja tarvitaan taas

Katsoin tänään 9.2.2012 TV1:lta v. 1939 valmistuneen kotimaisen elokuvan Aktivistit, joka kertoo Venäjän vallan aikaisessa Suomessa syntyneestä liikehdinnästä itsenäisyyden saavuttamiseksi. Käytännössä tämä tarkoitti ennen muuta nuorten miesten lähtöä Saksaan sotilaskoulutukseen.

Elokuvassa tulee hyvin esille aktivistien palava intomielisyys ja isänmaanrakkaus, mutta myös joidenkin suomalaisten Venäjää myötäilevä asenne, että nyt on oltava varovaisia ja vastuullisia, koska maltillinen asenne on Suomelle parasta.

Vastakkain on myös aktivistien usko siihen, että Suomen itsenäisyys on mahdollinen ja realistinen tavoite, ja aktivistien vastustajien epäusko, että pieni Suomi ei voi mitenkään irrottautua suuresta Venäjästä.

Aktivistit olivat oikeassa.

Tapahtui jotain yllättävää, mitä itsenäistymisen vastustajat eivät olleet ottaneet huomioon: Ensimmäinen maailmansota ja Venäjän vallankumous, jotka loivat yhdessä uuden historiallisen tilanteen, missä Suomen itsenäistyminen oli helpompaa kuin jos keisarinvalta olisi jatkunut Venäjällä vakaana. Tosin ei itsenäistyminen silti ollut mutkatonta, koska Suomi joutui heti Kansalaissodan syövereihin, jossa veli tappoi veljeään, kun toinen halusi itsenäistä Suomea ja toinen kommunismia.

Meillä on nyt sama tilanne.

Suomi on mennyt omaa tyhmyyttään luovuttamaan vapaaehtoisesti pois itsenäisyyttään Euroopan unionille. Suomen poliittinen johto haluaa jatkaa tällä valitulla tiellä väittäen, että se on Suomella parasta ja tarvittavaa vastuunkantoa.

Jotkut poliitikoista ja suuri osa kansasta ovat eri mieltä. Heidän mielestään jo nyt ollaan liian pitkällä ja jos tästä jatketaan, niin kohta ollaan täyden tuhon tiellä. EU:n ja globalismin kannattajien mielestä tällaiset impivaaralaiset kannanotot ovat epärealistisia ja askel taaksepäin.

Joskus on kuitenkin otettava askel ja jopa askeliakin taaksepäin, jos on menty vikasuuntaan. Niinhän eksynytkin joutuu tekemään.

Tässä tilanteessa Suomi tarvitsee rohkeita isänmaanystäviä, aatteen palon innostamia ihmisiä, jotka uskaltavat tavoitella sitä, mitä muut pitävät mahdottomana eli eroa EU:sta ja paluuta täyteen itsenäisyyteen. Suomalaisten ei tarvitse olla sen paremmin ruotsalaisten, venäläisten kuin eurooppalaistenkaan vallan alla. Olkaamme viimeinkin vapaita ja itsenäisiä - olkaamme suomalaisia.

Kuten v. 1917, nytkin voi lähivuosina tapahtua jotakin yllättävää ja odottamatonta, mikä edesauttaa omalta osaltaan Suomen irtautumista Euroopan unionin ja myös kansainvälisen pankkikartellin kuristusotteesta.

Aktivisteja tarvitaan taas.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän seppohilden kuva

Elokuvassa esiintyi yksi elokuvahistoriamme kaunein näyttelijätär, Helena Kara.

Tapani Kansa laulaa "Tulkaa tytöt takaisin"-kappaleessaan:

"Ei hehku enää hymy Karan Helenan..."

Helena Karan kanssa minäkin olisi ollut aktivisti.

http://www.youtube.com/watch?v=kcAxbsTfW0M

Käyttäjän mymmelintytar kuva

"Tässä tilanteessa Suomi tarvitsee rohkeita isänmaanystäviä, aatteen palon innostamia ihmisiä, jotka uskaltavat tavoitella sitä, mitä muut pitävät mahdottomana eli eroa EU:sta ja paluuta täyteen itsenäisyyteen."

Joukolta tärkeä ehdotus, että mahdoton muuttuu mahdolliseksi. Ja siihen tarvitaan rohkeita isänmaan ystäviä, Suomen ja suomalaisuuden puolustajia. Sekä miehiä ja naisia.

Mehän olemme kaikki suomalaiset naiset helenakaroja. Vai mitä!

Käyttäjän kummo kuva

Aktivistit ovat pitämässä demonstraatiota eduskuntataloa vastapäätä, musiikkitalon takana, joka on kestänyt jo yli 100 päivää, jossa pyritään näyttämään miten demokratian oikeasti tulisi toimia.

KKas kummaa mites tuo maailmasittenon prantunut teidänaktivistien ansiosta?

Käyttäjän kummo kuva

Ei vielä mitenkään. Mutta luulisi että toukokuussa, kun 3000 tuhannessa kaupungissa 300 miljoonaa ihmistä lakkoilee, mellakoi, juhlii ja osoittaa mieltä, luulisi sen johonkin johtavan.

Tämän liikkeen tarkoitus ei olekkaan suoraan saada mitään aikaan vaan herättää tavallisia ihmisiä kyseenalaistamaan asioita, saada potkua jo olemassa oleville yhdistyksille, järjestöille ja liikkeillä verkostoimalla niitä ja eritoten liikkeen tarkoitus on jakaa tietoa sekä demnstroida parempaa, oikeasti tasa-arvoista päätäntää.

Lähetetäänkö nuoria miehiä Saksaan sotilaskoulutukseen, kun tuota omaa armeijaa ollaan lopettamassa? Entäs, jos ne ovat Haavistoa äänestäneitä puunhalaajia ja nykysuuntautuneita homoja?

Käyttäjän joukopiho kuva

Enää ei tarvitse lähettää nuoria miehiä Saksaan, kun meillä on oma armeija ja koulutus. Pitää vain saada poliittinen muutos, että maanpuolustusta ei ajeta alas.

Mieluummin lopetetaan lähes 1000 miljoonaa euroa nielevä kehitysapu, josta suuri osa menee korruptioon, rikollisten taskuihin ja tehottomiin hankkeisiin, ja annetaan siitä potista viidesosa eli 200 miljoonaa euroa maanpuolustuksen tarpeisiin, niin mitään leikkauksia ja lopetuksia ei tarvitsisi tehdä.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja